sunnuntai 16. elokuuta 2009

Kesäruljanssi alkaa olla lopuillaan

Olemme hengissä vaikka siltä ei ehkä tunnukaan. Koko kesä on ollut yhtä hulabaloota kun on tultu ja menty kilpailuista toiseen. Näin jälkeenpäin en edes ymmärrä kuinka olen edes ehtinyt ottaa osaa ja ollut mukana järjestelemässä kisaviikonloppuja täällä kotona. Melkein kokoajan olemme olleet reissussa ympäri Eurooppaa ja kierrelleet kilpailupaikalta toiselle. Välillä raahasin rekallisen kisahevosiani rekalla Suomeen laitumelle muutamiksi päiviksi kun kävin valmentamassa Suomalaisia ratsukoita. Kuitenkin kaikki uurastus keväällä ja kesällä on kannattanut sillä teimme loistavia tuloksia melkein kaikissa kilpailuissa. Olen saanut ilolla seurata nuorten hevosteni Skidin, Bellan sekä vasta suurempiin luokkiin siirtyneen Katin edistymistä. Tai eihän tämä kolmikko enää mitään nuorisoa ole. Kaikilla kolmella on ikää jo päälle seitsemän vuotta, kaikista on tullut juuri sitä mitä olen toivonutkin. Kaikki kolme ovat lunastaneet täksi kaudeksi asettamani tavoitteet.

Kesän lähestyminen oli varsin haikeaa ja samalla toivontäyteistä, sillä kolme parasta ratsuani Windy, Lulu sekä Wiza jäivät kaikki kilpailueläkkeelle kesän alussa. Alussa kolmikko oli aivan pöllämystynyt siitä miksei heitä pakattu rekkaan mukaan kun lähdettiin kohti uusia kisapaikkoja, mutta nykyään vanhukset ovat jo tottuneet tähän ja nauttivat elämästään eläkeläisinä. Kaikki liikkuvat kuitenkin vielä muutamana päivänä viikossa. Tallityttömme Helene on ottanut näiden hummien liikuttamisen vastuulleen ja ratsastaa jokaisen vähintään neljästi viikossa. Kolmikko kävi muuten kesäkuun yleislaatuarvostelussa ja kaikki pokkasivat itselleen hyvät palkinnot. Windy ja Lulu saivat YLA2 palkinnot ja Wiza YLA3 palkinnon. Windy on mukana myös elokuun ERJ-laatuarvostelussa, odotamme sen tuloksia toiveikkaina.

Heinäkuussa järjestettiin ensimmäistä kertaa Ferraro Cup, joka kilpaillaan siis CIC/CCI5 luokassa. Kilpailuun kuuluu ensimmäinen ja toinen osakilpailu sekä finaali. F-Cup sai hyvin osallistujia ja huomiota osakseen, mistä olen erityisen tyytyväinen. Silti Cup luokka ei vielä täyttynyt odotusten mukaisesti ja lisää osallistujia olisi kaivattu. Haluan kiittää kaikkia osallistujia, sponsoreita ja aktiivisia toimihenkilöitä jotka jaksoivat omien suoritustensa välissä vielä huolehtia että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Erityisen tyytyväinen olen Bellan suorituksiin molempien osakilpailuiden sekä finaalin ajan. Meitä molempia, sekä hevosta että kuskia, jänskätti hieman startata kotikisoissa, suurkilpailussa ja samalla ensimmäisessä viiden tähden luokassamme. Ylitimme tavoitteemme päästä ehjinä maaliin ylivoimaisesti voittamalla koko ensimmäisen osakilpailun. Sama vire oli päällä myös seuraavana päivänä kun nappasimme toisenkin osakilpailuvoiton. Finaalissa teimme kouluradalla tyhmän rikon lisäyksessä ja olimme finaalissa luokan toisina. Olen kuitenkin todella tyytyväinen tähän, sillä nuori hevonen ei ole vielä startannut kovinkaan montaa viiden tähden luokkaa ja kahden ensimmäisen, rankan päivän jälkeen kunto alkoi olemaan jo hieman lopussa. Ferraron kasvatit pärjäsivät koko Cupin ajan loistavasti, finaalissa kolmossijan vei ylivoimainen Ultraviolet fer omistajansa difin kanssa. Paraikaa suunnittelemme ja ideoimme taas syyskuussa kilpailtavaa Ferraro Cupia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti