keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Kehitystä kenttäratsastuksessa

Olen jo muutaman viikon ollut aivan onnessani Kenttäratsastusjaoksen kohentuneesta tilanteesta, jaoksella on nyt uudet ahkerat ylläpitäjät, ja jopa KERJ Cup on lähtenyt pyörimään! Myös meiltä oli mukana edustus tässä ekaa kertaa pitkään aikaan järjestetyssä kilpailussa. Valitettavasti omat hevoseni eivät kartuttaneet kilpailumenestystään KERJ Cupissa tässä kuussa, mutta kasvattimme Storyteller fer sijoittui omistajansa Zikin kanssa viidenneksi taitoja vaativassa viiden tähden luokassa. Storyteller on nuoresta iästään huolimatta tehnyt kasvattajansa ja omistajansa erittäin ylpeäksi, tamma on aloittanut kilpailemisen isoilla radoilla erittäin lupaavasti.

Syyskuun Ferraro Cup kilpailtiin 18-20.9. Kiitän täydestä sydämestäni kaikkia kilpailuihin osallistuneita, toimihenkilöitä, sponsoreita sekä katsojia. Teidän ansiostanne Syyskuun F-Cupista tuli aivan mielettömän hieno tapahtuma. Tapahtuma on saanut myös paljon näkyvyyttä ja toivottavasti innostanut myös sellaiset ihmiset mukaan jotka eivät kenttäratsatuksessa aikaisemmin ole kilpailleet. Ensimmäisen osakilpailun Cup luokan voitti K.J (VRL-0481) hevosella Pandora, hyvänä kakkosena tuli Ferraron oma kasvatti Ultraviolet fer omistajansa difin kanssa. Toisen osakilpailun voittajaksi tiensä selvitti weem (VRL-2470) hevosellaan Ah Ah Ah Ow!. Dif ja Ultraviolet olivat toisen osakilpailun kolmansina, lisäksi nuori kasvattini Intoxication fer suoriutui luokan neljänneksi. Finaali käytiin jännittävissä tunnelmissa ja rankan päivän päätteeksi ylivoimaiseksi voittajaksi selviytyi Webbenia (VRL-7564) hevosellaan Comely Nightmare. Finaalin toiseksi sijoittui weem ja Ah Ah Ah Ow!, kolmanneksi taas Zik ratsullaan Ugly and Rich HMA. Onnea kaikille voittajille sekä sijoittuneille! Näiden kilpailuiden merkeissä törmäilemme jälleen marraskuussa.

Kulunut kuukausi oli monessa suhteessa täynnä jotain uutta ja opettavaista. Tällä hetkellä liisauksessa olevat Winona Wannabe ja Wizandart MIC palkittiin ERJ laatuarvosteluissa. Pitkäaikainen silmäteräni Windy sai ERJ-I palkinnon, mistä olen erittäin ylpeä. Tamma on ensimmäinen koskaan laatuarvosteluihin kiikuttamani hevonen ja läpimurtoratsuni kansainvälisillä kilpakentillä. Tästä tittelistä sietää siis olla ylpeä. Wiza palkittiin ERJ-II palkinnolla mistä olen myös erittäin ylpeä.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Syyskuun ensikuulumiset

Syyskuu on kiirininyt jo salakavalasti luoksemme. Tallilla on käynnissä hieman suuremman luokan kisajärjestelyt ja me kaikki odotamme jännittyneinä miten tässä vielä käy. Syyskuun Ferraro Cup nimittäin käydään 18-20.9. Maastorata on suunniteltu ja toteutettu, kouluaidat on maalattu ja uudet puomit hankittu. Koska paikalle saapuu yli 100 hevosta kilpailemaan, täytyy vielä tehdä paljon hommia ennekuin kaikki on valmista. Japakarsinat täytyy pystyttää ja kisa-aluetta siistiä. Puhumattakaan siitä että kilpailuun osallistuvat omat hevosemme tulisi ratsastaa ja pitää kunnossa. Talliapulaisemme Helene ja Aksel ovat nykyään enemmänkin talliorjia, Sari ja Peterkin tekevät joka päivä pitkää päivää.

Ja ettei talliorjiltamme vain loppuisi työt kesken päätin minä haluta ostaa talliin uuden hevosen tämän hulabaloon alla. Ninny Luned saapui talliin muutama päivä sitten ja on sopeutunut hyvin. Samalla kun Ninny-tamma saapui meille Suomesta, lähti eläkeläisemme Lulu ja Windy paluurekalla Suomeen viettämään vanhuuspäiviään. Tammat asuvat muualla vain tämän syksyn, sitten ne palaavat takaisin kotiin.

Syyskyyn aikana on myös tulossa ohjelmaa yksityisille. 12.9 järjestämme estevalmennuksen ja 13.9 on vuorossa kenttävalmennus. Molemmissa valmennuksissa on vielä tilaa.